Opiskelemaan tai töihin ulkomaille

Lukiolaisena ulkomaille!

Jo lukioaikana voit saada kansainvälistä kokemusta:

  • Kansainvälisyys -kurssit ja kieliopinnot
    Kallaveden lukiolaisena voit osallistua Kansainvälisyyskurssille (KV1), johon kuuluu opintomatka. Opintomatkat ovat viime vuosina suuntautuneet Italiaan. Lukion kieliopinnot luonnollisesti rakentavat pohjaa kansainvälisyyteen.
  • Kielikurssit
    Kielikurssit ovat yleensä 2-4 viikon mittaisia pyrähdyksiä valitun kohdemaan kieleen ja kulttuuriin. Kursseja järjestetään pääsääntöisesti kesäloma-aikaan.
  • Vaihto-opiskeluvuosi tai -lukukausi
    Lukiossa opiskeleva nuori voi lähteä opintojensa aikana vaihto-oppilaaksi ulkomaille. Vaihto-oppilasvuoden aikana opiskelija asuu isäntäperheessä ja käy paikallista koulua yleensä yhden lukuvuoden ajan. Opinnot Suomessa jatkuvat vaihto-oppilasvuoden jälkeen siitä, mihin ne lähtiessä jäivät.
  • Maailmalle.net
    Maailmalle.net -sivustolle on koottu lisätietoja ja ideoita oman suunnitelman valmisteluun sekä mahdollisuus kysyä CIMO:n asiantuntijoilta itselleen sopivinta vaihtoehtoa:
    maailmalle.net -> Lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat

Lukion jälkeen ulkomaille opiskelemaan, töihin tai vapaaehtoistyöhön

Opiskelemaan

Lukion jälkeen saat mahdollisuuden esimerkiksi korkeakoulu-opintoihin muissa muissa.
Usein vaaditaan myös kohdemaan kielitaitoa. Eri maissa on erilaiset koulutusjärjestelmät ja ensimmäisenä onkin syytä tutustua eri vaihtoehtoihin.

  • Maatieto.net
    Maatieto.net -sivustolle on koottu eri maiden koulutusjärjestelmästä, hakemisesta, opiskelun arjesta ja opiskelun kustannuksista
    maatieto.net

Töihin tai vapaaehtoistyöhön

Lukion lopussa myös kansainväliset työmarkkinat saattavat kiinnostaa joko kesätyön tai pysyvämmänkin pestin näkökulmista.

  • TE-toimiston sivut
    TE-toimiston sivuille on koottu tietolähteitä työpaikoista, harjoittelupaikoista sekä näihin käytössä olevista tukimuodoista (EURES-portaali, EKA-eures tuki mm. työnhakuun ja muuttoon, työttömyysturva ETA-maassa).
    TE-toimiston sivut (nuorille)
  • EURES-työnhakuportaali
    Suora linkki EURES-portaaliin, joka on Euroopan laajuinen työnhakupalvelu.
    ec.europa.eu/eures
  • Onnea uusille ylioppilaille!
    Kallaveden lukiosta ylioppilaaksi pääsevät seuraavat: Aaltomeri Sarianna Antikainen Lanmei Elina Aleksandra Hahl Ola Armas Holopainen Ilona Anna Maria Jääskeläinen Noora Ulrika Makkonen Maiju Vilhelmiina Ollikainen Henna Sofia Pesonen Stina Linnea […]
  • Abiturienttien huoltajienilta ti 7.11.
    Tervetuloa Kallaveden lukion kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijoiden huoltajieniltaan! Tilaisuus toteutetaan Teamsissa. Jos et ole saanut sähköpostiisi kutsua, ole yhteydessä tiina.karjalainen@kuopio.fi Illan ohjelma: Illan avaus, rehtori Ensio Vatanen Jatko-opinnot Itä-Suomen […]
  • Syksyn ylioppilaskirjoitusten tulokset saadaan to 9.11.
    9.11. klo 9 pisterajat julkaistaan lautakunnan verkkosivuilla ja lukiot saavat tulokset, jotka siirretään Wilmaan. Korottajat voivat kysyä tuloksia koulun kansliasta. 10.11. klo 9 kokelas (ja alle 18-vuotiaan kokelaan huoltaja) näkee […]
  • Avoimet ovet Kallaveden lukiolla 15.-16.11. – tiedoksi yläkoulujen opinto-ohjaajille
    Yläkoulujen opinto-ohjaajille Voit ilmoittaa koulusi Kuopion toisen asteen yhteisiin avoimiin oviin ja tutustumaan Kallaveden lukiolle 15. -16.11.2023 oheisella lomakkeella. Lukioesittelyt ja koulukierrokset ovat keskiviikkona ja torstaina tasatunnein. Lämpimästi tervetuloa avoimiin […]
  • Tervetuloa 1. vuoden opiskelijoiden huoltajieniltaan 31.10.
    Tervetuloa Kallaveden lukion ensimmäisen opintovuoden opiskelijoiden huoltajien iltaan Kallaveden lukion saliin (3. kerros) tiistaina 31.10. klo 18. Koulun pihalla voi ilta-aikaan pysäköidä, jos siellä on tilaa. Opiskelijoiden järjestämä kahvitarjoilu klo […]