Muu yhteistyö

Lukion opiskelijana sinulla on mahdollisuus valita opintoja muista oppilaitoksista.

Lukion opiskelijana voit:

  • opiskella ammatillisia kursseja yhteistoiminta-aikoina  
  • opiskella kokonaisia jaksoja ammatillisessa oppilaitoksessa
  • valita opintojaksoja muista lukioista
  • suorittaa lukio-opintoja ilta-aokaan aikuislukiossa
  • suorittaa lukio-opintoja kesäaikana aikuislukiossa.

Lisäksi lukio-opiskelijana voit suorittaa opintoja korkea-asteella: ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.

Lukiolaisten yliopisto-opinnot

Itä-Suomen yliopiston Avoin yliopisto ja Kuopion kaupungin lukiopalvelut ovat sopineet opetusyhteistyön käynnistämisestä vuonna 2018. Kuopion kaupunki tarjoaa jatkossa yliopisto-opintoja Kuopion lukiolaisille ilmaiseksi. Kursseja on tarjolla runsaasti johdantokursseista perusopintoihin asti esimerkiksi historiasta, psykologiasta, luonnontieteistä, oikeustieteistä ja farmasiasta.

Opintoja voi suorittaa jo lukion toisen opintovuoden aikana, ja erityisen hyvin ne sopivat opintojensa loppuvaiheessa oleville lukiolaisille. Lukioaikaiset yliopisto-opinnot voivat tukea opiskelijan koulutus- ja uravalintaa: tulevaisuuden suunnitelmistaan epävarma opiskelija voi tutustua itseä kiinnostavaan koulutusalaan jo lukioaikana ja selkeät tavoitteet omaava lukiolainen taas voi lisätä valmiuksiaan hakeutua tietylle yliopiston alalle. Yliopisto-opinnot voivat toimia myös mainiosti valmentautumisena yliopiston pääsykokeisiin.

Lukiolaisia ohjataan ja opastetaan yliopisto-opintoihin hakeutumisessa tiiviisti: lukioiden opinto-ohjaajat opastavat kurssivalinnoissa, auttavat kursseille ilmoittautumisessa sekä myös seuraavat opintojen etenemistä. Myös Avoimessa yliopistossa on tarjolla lukiolaisille tarkoitettua ohjausta opintoihin.

Avoimen yliopiston lukiolaisille tarjoamat opinnot ovat pääsääntöisesti verkko- tai monimuotokursseja, joilta lukiolaiset saavat kurssisisällön lisäksi arvokkaita ja hyödyllisiä opiskelutaitoja tulevaa varten. Verkossa tapahtuva opetus lisää myös esteettömyyttä, kun opintoja voi suorittaa fyysisestä paikasta riippumatta missä vain ja milloin vain.

Kurssit hyväksiluetaan lukiolaisen opintoihin siten, että kurssit eivät välttämättä tuota ylimääräistä työtä muiden lukion opintojen lisäksi. Lukioaikana tehdyistä Avoimen yliopiston opinnoista saa hyväksilukuja myös tuleviin korkeakoulututkintoihin. Lisäksi jos lukiolainen suunnittelee hakevansa jatko-opintoihin avoimen yliopiston väylän kautta, hän voi tehdä osan väyläopinnoista jo lukioaikana.

Tutustu tarjontaan linkistä.

  • Onnea uusille ylioppilaille!
    Kallaveden lukiosta ylioppilaaksi pääsevät seuraavat: Aaltomeri Sarianna Antikainen Lanmei Elina Aleksandra Hahl Ola Armas Holopainen Ilona Anna Maria Jääskeläinen Noora Ulrika Makkonen Maiju Vilhelmiina Ollikainen Henna Sofia Pesonen Stina Linnea […]
  • Abiturienttien huoltajienilta ti 7.11.
    Tervetuloa Kallaveden lukion kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijoiden huoltajieniltaan! Tilaisuus toteutetaan Teamsissa. Jos et ole saanut sähköpostiisi kutsua, ole yhteydessä tiina.karjalainen@kuopio.fi Illan ohjelma: Illan avaus, rehtori Ensio Vatanen Jatko-opinnot Itä-Suomen […]
  • Syksyn ylioppilaskirjoitusten tulokset saadaan to 9.11.
    9.11. klo 9 pisterajat julkaistaan lautakunnan verkkosivuilla ja lukiot saavat tulokset, jotka siirretään Wilmaan. Korottajat voivat kysyä tuloksia koulun kansliasta. 10.11. klo 9 kokelas (ja alle 18-vuotiaan kokelaan huoltaja) näkee […]
  • Avoimet ovet Kallaveden lukiolla 15.-16.11. – tiedoksi yläkoulujen opinto-ohjaajille
    Yläkoulujen opinto-ohjaajille Voit ilmoittaa koulusi Kuopion toisen asteen yhteisiin avoimiin oviin ja tutustumaan Kallaveden lukiolle 15. -16.11.2023 oheisella lomakkeella. Lukioesittelyt ja koulukierrokset ovat keskiviikkona ja torstaina tasatunnein. Lämpimästi tervetuloa avoimiin […]
  • Tervetuloa 1. vuoden opiskelijoiden huoltajieniltaan 31.10.
    Tervetuloa Kallaveden lukion ensimmäisen opintovuoden opiskelijoiden huoltajien iltaan Kallaveden lukion saliin (3. kerros) tiistaina 31.10. klo 18. Koulun pihalla voi ilta-aikaan pysäköidä, jos siellä on tilaa. Opiskelijoiden järjestämä kahvitarjoilu klo […]