Kansainvälisyys
Kallaveden lukion kansainvälinen toiminta
Kallaveden lukio on perustettu vuonna 1879 ja se toimi tyttöjen koulutukseen keskittyneenä Tyttölyseona vuoteen 1975. Peruskoulu-uudistuksen myötä myös pojat tulivat kouluun, joka sai uuden nimen Kallaveden lukio. Vuonna 1984 koulu sai UNESCO-koulun arvonimen ansioistaan aktiivisesta kansainvälisestä toiminnasta.
Kallaveden ja Lapinlahden lukiot ovat ainoat UNESCO-lukiot Pohjois-Savossa. Käytännössä se merkitsee sitä, että YK:n perusarvot kuten suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen ovat mukana jokapäiväisessä koulutyössä ja oleellinen osa koulun oppiaineiden sisältöjä.
Kansainvälisyys on kestävän kehityksen ohella yksi Kallaveden lukion painopistealueista. Vuosikymmenien aikana kansainvälinen toiminta on ollut hyvin monimuotoista. Opiskelijat, jotka ovat mukana erilaisissa kansainvälisissä hankkeissa, saavat siitä yhden tai useamman kurssi/opintojaksosuorituksen (KV 1, KV 2).
Kansainvälisyys- ja kulttuuriryhmä vastaa Kallaveden lukion kansainvälisen toiminnan kulttuuritapahtumien suunnittelusta ja toteutuksesta. Ryhmään kuuluvat lukuvuonna 2022 – 2023 Eero Ruokolainen, pj, Anni Hellström, Jaana Räisänen, Elisa Soronen ja Eija Venäläinen. Opiskelijakunnan edustajat ovat Janniina Korpisaari ja Lyydia Kosunen.

Joka vuosi oppitunneilla ja koulun tapahtumissa on mukana kansainvälisiä vieraita. Lukiossa vietetään perinteisesti YK:n päivää (24.10.), jolloin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille kerrotaan Kallaveden lukion kansainvälisestä toiminnasta (tänä lukuvuonna 25.10.).
Kallaveden lukiolla on kaksi eurooppalaista ystävyyskoulua. Saksan Hildesheimissa sijaitseva Himmelsthurin lukio on ollut kumppanikouluna jo vuodesta 1982. Yhteistyö Italian Desenzanossa, Gardajärven rannalla sijaitsevan Liceo Bagattan kanssa alkoi vuonna 2014. Pyrimme järjestämään opintomatkoja näihin kouluihin vuorovuosittain. Lukuvuonna 2022 – 2023 toteutuu vaihto Italiaan.
Pohjoismainen yhteistyö Tietgen Handelsgymnasiumin (Odense, Tanska) kanssa käynnistyi syksyllä 2015 ja jatkuu edelleen.

Joka vuosi järjestämme taksvärkkikeräyksen, jonka tuotto yleensä menee jonkin ulkomaisen kohteen hyväksi. Pitkäaikainen yhteistyö pohjoismaisen kehitysyhteistyöjärjestön Taksvärkki ry:n kanssa toi mukanaan 8 lukion opiskelijalle ja kahdelle opettajalle mahdollisuuden vierailla Sambiassa tutustumassa Kitwen kaupungissa Taksvärkkihankkeeseen ja tavata sambialaisia nuoria. Unohtumattomasta vierailusta YLE teki myös dokumenttielokuvan.
Vuosien varrella Kallaveden lukion opiskelijoita on ollut mukana Malli-YK -kokouksissa eri maissa. Opiskelijoita on ollut myös Euroopan nuorten parlamentin (EYP) tapahtumissa. EYP:ssa on mahdollisuus tutustua EU-parlamentin toimintaan ja tehdä yhteistyötä eurooppalaisten nuorten kanssa sekä pitää myös hauskaa yhdessä. Olemme olleet mukana myös Euroscola-hankkeessa ja osallistuneet Euroscola-kokoukseen Euroopan parlamentissa Ranskan Strasbourgissa.
Lähes joka lukuvuosi Kallaveden lukiossa on myös oppiainerajat ylittäviä kursseja, joissa on ollut tilaisuus tutustua mm. UNESCO:n maailmanperintökohteisiin, kehitysmaakysymyksiin, Afrikan erilaisiin kulttuureihin ja kulttuurien monimuotoisuuteen Yhdysvalloissa.
Seuraa aktiivisesti tiedotusta ja tule mukaan kansainväliseen toimintaan!