Kansainvälisyys
Kallaveden lukion kansainvälinen toiminta
Kallaveden lukio on perustettu vuonna 1879 ja se toimi tyttöjen koulutukseen keskittyneenä Tyttölyseona vuoteen 1975. Peruskoulu-uudistuksen myötä myös pojat tulivat kouluun, joka sai uuden nimen Kallaveden lukio. Vuonna 1984 koulu sai UNESCO-koulun arvonimen ansioistaan aktiivisesta kansainvälisestä toiminnasta.
Kallaveden ja Lapinlahden lukiot ovat ainoat UNESCO-lukiot Pohjois-Savossa. Käytännössä se merkitsee sitä, että YK:n perusarvot kuten suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen ovat mukana jokapäiväisessä koulutyössä ja oleellinen osa koulun oppiaineiden sisältöjä.
Kansainvälisyys on kestävän kehityksen ohella yksi Kallaveden lukion painopistealueista. Vuosikymmenien aikana kansainvälinen toiminta on ollut hyvin monimuotoista. Opiskelijat, jotka ovat mukana erilaisissa kansainvälisissä hankkeissa, saavat siitä yhden tai useamman kurssi/opintojaksosuorituksen (KV 1, KV 2).
Kansainvälisyysryhmä vastaa Kallaveden lukion kansainvälisen toiminnan kulttuuritapahtumien suunnittelusta ja toteutuksesta. Ryhmään kuuluvat lukuvuonna 2023 – 2024 Eija Venäläinen, pj, Vinski Kevätmetsä, Elisa Lukka, Annulotta Marjanen, Eero Ruokolainen, ja Jaana Räisänen. Opiskelijakunnan edustajat ovat Inga Valli ja Emma Suhonen.
Joka vuosi oppitunneilla ja koulun tapahtumissa on mukana kansainvälisiä vieraita. Lukiossa vietetään perinteisesti YK:n päivää (24.10.), jolloin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille kerrotaan Kallaveden lukion kansainvälisestä toiminnasta (tänä lukuvuonna 24.10.).
Kallaveden lukiolla on kaksi eurooppalaista ystävyyskoulua. Saksan Hildesheimissa sijaitseva Himmelsthurin lukio on ollut kumppanikouluna jo vuodesta 1982. Yhteistyö Italian Desenzanossa, Gardajärven rannalla sijaitsevan Liceo Bagattan kanssa alkoi vuonna 2014. Pyrimme järjestämään opintomatkoja näihin kouluihin vuorovuosittain. Lukuvuonna 2023 – 2024 toteutuu vaihto Saksaan, ja 2024 – 2025 Italiaan.
Pohjoismainen yhteistyö Tietgen Handelsgymnasiumin (Odense, Tanska) kanssa käynnistyi syksyllä 2015 ja jatkuu edelleen.
Joka vuosi järjestämme taksvärkkikeräyksen, jonka tuotto yleensä menee jonkin ulkomaisen kohteen hyväksi. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä pohjoismaisen kehitysyhteistyöjärjestön Taksvärkki ry:n kanssa. Tänä lukuvuonna taksvärkkipäivä pidetään perjantaina 10.11. Taksvärkkikeräys 2023–2024 mahdollistaa sen, että nuortenryhmät Guatemalassa, Keniassa, Malawissa, Nepalissa, Sambiassa ja Sierra Leonessa jatkavat toimintaansa yhdenvertaisuuden puolustajina.
Lähes joka lukuvuosi Kallaveden lukiossa on myös oppiainerajat ylittäviä opintojaksoja, joissa on ollut tilaisuus tutustua mm. UNESCO:n maailmanperintökohteisiin, kehitysmaakysymyksiin, Afrikan erilaisiin kulttuureihin ja kulttuurien monimuotoisuuteen Yhdysvalloissa.
Seuraa aktiivisesti tiedotusta ja tule mukaan kansainväliseen toimintaan!